maanantai 26. syyskuuta 2016

Retkivinkki ja ihania maalauksia

Jo pitkään oli mielessä ollut lähteä katsastamaan Somerniemellä sijaitseva Hiidenlinna. Kun huomasin että linnassa oli tänä kesänä vielä Katariina Sourin taidenäyttely nähtävillä, ei ollut enää muuta vaihtoehtoa kuin pakata perhe autoon ja hurauttaa Hiidenlinnan tiluksille.
Ihanasti sattui reissupäivän keliksi lämpöinen syyspäivä, hetkellisesti kun aurinko oikein porotti eikä tuuli osunut Hiidenlinnan edustalla olevalle terassille, tuntui kuin olisi Somerniemen sijasta ollut etelän lämmössä (kunnes tuuli löysi takaisin ja pilvi purjehti auringon eteen,juu Suomi :D)

Alueella olisi ollut hauskan oloinen seikkailupuisto, missä turvavaljaiden varassa olisi päässyt kiipeilemään liki puidenlatvoissa asti, mutta jätettiin se ensi käynnille, nyt saatiin aika hyvin kulumaan metsäpolulla,pomppulinnassa ja itse linnassa taulujen parissa. Hauska idea oli prinsessa ja ritari asusteet mitä sai lapsille lainata valokuvien napsimisia varten :)

Tänä kesänä Hiidenlinnassa on tosiaan ollut Katariina Sourin taidenäyttely, ja olen jo pitkään halunnut nähdä enemmän Katan maalauksia nähtyäni aiemmin niistä muutaman. Taulut ovat värikylläisiä ja näyttäviä, juuri sellaisia mitä mieluusti omilla seinillänikin katselisin :)
Ehkä jonain päivänä vielä sellainen seinältä kotoa toivottavasti löytyykin :)

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

SYKSY

Niin kiva kuin kesä onkin, on syksyn tulossa jotain ihanaa! Raikas ilma, pimenevät illat, ja kynttilät. Syksy on jännällä tavalla energisoiva vuodenaika. Silloin iskee vimma plarata läpi kansalaisopiston kurssitarjonnat ja lähiseudun harrastusmahdollisuudet, mihinkäänhän en tänäkään vuonna ilmoittautunut, mutta olisi voinut! :)
Koko kesän muhittelin myös ajatusta kuntosalilätkän aktivoimisesta, ennenkuin vasta nyt syksyn tullen tuli tartuttua tuumasta toimeen. Totuuden nimissä lätkä on tainnut aktiivinen jo pitkään ollakin, omistajansa ei niinkään :D


Elikkäs antaa vihmoo ja tuulen tuivertaa, saappaat on jo valmiina ovenpielessä ja tuikkuja vinopino vartoomassa :) Bring it on!

perjantai 9. syyskuuta 2016

Hei Sinä! Kiva että löysit tänne! :)
Blogiin on tarkoitukseni tallennella pieniä kivoja vastaantulevia hetkiä, asioita, paikkoja, niitä joilla tekisi mieli tukkia facebookin newsfeed ("Kato kuin kiva kahvikuppi, kirppislöytö, kissanpentu!") mut kun ei kokoajan kehtaa, niin jos tänne kehtaisi :)


eli: kato kuin kiva kuohari ! :) Kivaa viikonloppua!