maanantai 19. kesäkuuta 2017

ÄMY 2017

Ensimmäinen Ämy-kokemukseni on ollut muutama päivä ennen syntymääni äidin mukana vatsassa keikkuen, myöhemmin nuoruudessa toki tuli käytyä ja perinteistä kiinni pitäen muutamia viikkoja ennen laskettua aikaa itse ison mahan kanssa tuli ämyiltyä, mutta nyt monena vuonna on harmittanut, kun on havahtunut liian myöhään, että ainiin, Ämy, ja työvuorot on ollut jo lukkoonlyötynä tai päällekkäismenot sovittuna. Mutta tänä vuonna pitkästä aikaa lykästi niin että päästiin ämyilemään. Ämyn hyvän ja rauhanomaisen fiiliksen takia se sopii kaikille, mummuille, muksuille, ja kaikille siltä väliltä :)

Ämyrock on Hämeenlinnan kaupunginpuistossa järjestettävä suomen vanhin ilmaisrockfestivaali jota on järjestetty vuodesta -74 alkaen. Tänävuonna esiintyjä kaartina oli Mimmit, Kari Peitsamo, Mc Koo, Kaita Isäri Seppälä, Ville Leinonen sekä The Holy. Normaalista poiketen tänävuonna jäätiin ilman sadetta, mutta eipä se mitään :)

"Ämyrock on härskisti sekoittanut Suomen kesätapahtumien pakkaa erilaisuudellaan. Tapahtuma syntyi ruohonjuuritason kapinana kotikaupunkinsa harmautta vastaan ja on vuosikymmenien saatossa lunastanut paikkansa ihmisten sydämissä. Vastoin markkinatalouden perusajatusta on Ämyrock aina ollut yleisölleen ilmainen.
Tapahtuman esiintyjiä voi kuvata termeillä, "sopivasti pinnalla", "ehkä vähän marginaalissa", "lupaavasti nousussa", "taatusti monipuolinen" ja "kiitettävästi paikallinen". Siinä kriteerit, millä Ämyrock on artistinsa poiminut." (kuvaus ämyrockin omalta sivustolta)
Kari Peitsamo

"Mukava muisto:
Kesä ja kaupunginpuisto
Ämy-festivaalit
Rock, rauha, rakkaus" -Aki Sirkesalo

tiistai 7. maaliskuuta 2017

Kupliva Soda Shop!


" Soda Shop Design tarjoaa iloisen kuplivaa käyttölasia, persoonallisen ilmeikästä taidelasia sekä piristävän vekkuleita lasihelmikoruja." Näin kerrotaan Hämeenlinnassa sijaitsevan lasinpuhallus-studion ja myymälän esittelyssä ja hyvin on kyllä paikkaansa pitävä kuvaus, kun katsoo esimerkiksi syötävän hyvännäköisiä lasikuppikakkuja :)
Soda Shopin myynti ja työtilat sijaitsevat komeassa Aleksanteri II:n aikaisessa 1860-luvulla rakennetussa makasiinissa Aulangontie 1:ssä. Huippua että upeat tilat on saatu arvoiseensa käyttöön!

Liikkeessä on myös mahdollista päästä itsekin kokeilemaan lasinpuhallusta, selvästi to do- listalle laitettava idea! :)


maanantai 27. helmikuuta 2017

Kokeilua kalkkimaalilla

Pitkään olin haeskellut ensin sopivaa työpöytää, ja kun sopiva kaunotar tori.fi:n kautta löytyi, jäin pohtimaan jättääkö pinta kuluneeksi puunväriseksi, vai maalatakko tyystin uuteen kuosiin. Ottaen huomioon pöydän uuden omistajan vahvan mieltymyksen kaikkeen prinsessa-aiheiseen, ajattelin että pinkillä tässä hommassa ei häviä :D
                                                                                                                                                                  Olin jo aiemmin kuullut kalkkimaalista ja kun sellainen Tallinnan reissulla Telliskiven pienessä sisustusliikkeessä sattui vastaan tulemaan, päätin maalin ottaa kokeiluun. Riittoisaa kuin mikä ja melko peittävääkin. Ostin vielä maalin päälle tarkoitetun vahan, jolla kalkkimaalille ominainen himmeys hieman taittuu.

"Annie Sloan kehitti kuuluisan sisustusmaalinsa Chalk Paintin vuonna 1990. Kun hän alkoi suunnitella sitä, hän halusi luoda sisustusmaalin, jolla saisi  tuloksia välittömästi ja joka antaisi mahdollisuuden suoraan toimintaan ja spontaaniuteen. Hänellä oli tuohon aikaan kolme alle 7-vuotiasta poikaa, joten sisustamiselle ei liiemmälti ollut aikaa. Hän halusi nopeita muutoksia – maalaa aamulla, vahaa sitten ja laita iltapäivällä paikalleen. Ja sen lisäksi hän halusi luoda maalin, jolla voisi maalta suurin piirtein mitä tahansa – vanhaa ja uutta puuta, metallia, muovia, sementtiä, tiiliä ja niin edelleen. Ja tämä kaikki ilman pohjamaalausta tai hiontaa ja ilman muita esivalmisteluja. Hän halusi myös värien olevan keskenään sekoitettavissa ilman että niistä tulee sammuneita tai likaisia – itse asiassa hänen tapansa tehdä värejä ei ole ollenkaan sama kuin muilla maalivalmistajilla. Hän nimitti maalinsa Chalk Paintiksi sen kauniin samettisen mattapinnan vuoksi." 
-kopsattu Annie Sloan Suomi- sivulta

kaksi kerrosta maalia + vaha 


perjantai 11. marraskuuta 2016

Luontokohde Pauninmaa


Todellakin tutustumisen arvoinen kohde Pauninmaa löytyy Janakkalan Rehakasta. Kuluneen syksyn aikana siellä on pidetty pimeän illan tapahtuma useampana sunnuntaina,mutta huonomuistisella kerkesi moni sunnuntai hujahtaa ohi, kunnes bongasin syksyn viimeisen kerran olevan käsillä. Onneksi silloin tuli lähdettyä, niin upea näky oli syksyn pimeässä metsässä roihuavat kannot, valaistut kalliot ja pimeydessä esiintyneet tulenpyörittäjät.





Eikä lainkaan pöllömpi päätös reissulle ollut kodassa herkutellut letut ja kuuma kaakao.

Vaikka syksyiset pimeänillan tapahtumat näiltä osin loppuivat, kannattaa kurkata Pauninmaan facebook sivuja, sillä ainakin aiempina vuosina myös sydäntalven aikaan on ollut vastaavanlaisia tapahtumia sunnuntai iltaisin. Toivottavasti myös silloin on mahdollista nähdä TulenTaittajia ja tulenpyöritystä :)




tiistai 4. lokakuuta 2016

Flunssa, -syksyn uskollinen alaotsikko

Perinteiseen tyyliin olen yleensä tavannut sairastella flunssat lähinnä loma- ja vapaapäivien aikana. Ja eihän silloin malta/kerkee levätä, vaan pääkolmantena jalkana on täytynyt ravata pitkin pitäjiä Buranan voimalla. No nyt, nyt iski kunnon lentsun kesken työrupeaman ja vaikeasti sain takelleltua sairaslomapyynnön ja kuulkaa, ei siihen tarvittu kuin se palttiarallaa 4 vuotta sairaanhoitaja opintoja ja rapiat 10 vuotta hoitotyötä kunnes pystyi sisäistämään että kyllä,se koskee myös itseä, kun olet kipeä, lepää.  Juuh, ei mennyt hukkaan nekään vuodet :D
Näillä aseilla flunssan häätöön 
Sairaslomapäivissä on sekin hyvä puoli, että silloin voi hyvällä omallatunnolla olla miettimättä mitään hyödyllistä, vaan voi teemuki kourassa keskittyä esim. värittelemään laatikossa vuoroaan odottanutta aikuisten värityskirjaa (vihdoin saa lapsen frozen-värikirja olla rauhassa) tai vahdata 3 vuorokautta silmä kovana pihalla hyppeleviä talitinttejä :D
Eli muistakaa antaa toipumiselle aikaa, ei niistä jälkitaudeista turhanpäiten varoitella!

maanantai 26. syyskuuta 2016

Retkivinkki ja ihania maalauksia

Jo pitkään oli mielessä ollut lähteä katsastamaan Somerniemellä sijaitseva Hiidenlinna. Kun huomasin että linnassa oli tänä kesänä vielä Katariina Sourin taidenäyttely nähtävillä, ei ollut enää muuta vaihtoehtoa kuin pakata perhe autoon ja hurauttaa Hiidenlinnan tiluksille.
Ihanasti sattui reissupäivän keliksi lämpöinen syyspäivä, hetkellisesti kun aurinko oikein porotti eikä tuuli osunut Hiidenlinnan edustalla olevalle terassille, tuntui kuin olisi Somerniemen sijasta ollut etelän lämmössä (kunnes tuuli löysi takaisin ja pilvi purjehti auringon eteen,juu Suomi :D)

Alueella olisi ollut hauskan oloinen seikkailupuisto, missä turvavaljaiden varassa olisi päässyt kiipeilemään liki puidenlatvoissa asti, mutta jätettiin se ensi käynnille, nyt saatiin aika hyvin kulumaan metsäpolulla,pomppulinnassa ja itse linnassa taulujen parissa. Hauska idea oli prinsessa ja ritari asusteet mitä sai lapsille lainata valokuvien napsimisia varten :)

Tänä kesänä Hiidenlinnassa on tosiaan ollut Katariina Sourin taidenäyttely, ja olen jo pitkään halunnut nähdä enemmän Katan maalauksia nähtyäni aiemmin niistä muutaman. Taulut ovat värikylläisiä ja näyttäviä, juuri sellaisia mitä mieluusti omilla seinillänikin katselisin :)
Ehkä jonain päivänä vielä sellainen seinältä kotoa toivottavasti löytyykin :)

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

SYKSY

Niin kiva kuin kesä onkin, on syksyn tulossa jotain ihanaa! Raikas ilma, pimenevät illat, ja kynttilät. Syksy on jännällä tavalla energisoiva vuodenaika. Silloin iskee vimma plarata läpi kansalaisopiston kurssitarjonnat ja lähiseudun harrastusmahdollisuudet, mihinkäänhän en tänäkään vuonna ilmoittautunut, mutta olisi voinut! :)
Koko kesän muhittelin myös ajatusta kuntosalilätkän aktivoimisesta, ennenkuin vasta nyt syksyn tullen tuli tartuttua tuumasta toimeen. Totuuden nimissä lätkä on tainnut aktiivinen jo pitkään ollakin, omistajansa ei niinkään :D


Elikkäs antaa vihmoo ja tuulen tuivertaa, saappaat on jo valmiina ovenpielessä ja tuikkuja vinopino vartoomassa :) Bring it on!