maanantai 27. helmikuuta 2017

Kokeilua kalkkimaalilla

Pitkään olin haeskellut ensin sopivaa työpöytää, ja kun sopiva kaunotar tori.fi:n kautta löytyi, jäin pohtimaan jättääkö pinta kuluneeksi puunväriseksi, vai maalatakko tyystin uuteen kuosiin. Ottaen huomioon pöydän uuden omistajan vahvan mieltymyksen kaikkeen prinsessa-aiheiseen, ajattelin että pinkillä tässä hommassa ei häviä :D
                                                                                                                                                                  Olin jo aiemmin kuullut kalkkimaalista ja kun sellainen Tallinnan reissulla Telliskiven pienessä sisustusliikkeessä sattui vastaan tulemaan, päätin maalin ottaa kokeiluun. Riittoisaa kuin mikä ja melko peittävääkin. Ostin vielä maalin päälle tarkoitetun vahan, jolla kalkkimaalille ominainen himmeys hieman taittuu.

"Annie Sloan kehitti kuuluisan sisustusmaalinsa Chalk Paintin vuonna 1990. Kun hän alkoi suunnitella sitä, hän halusi luoda sisustusmaalin, jolla saisi  tuloksia välittömästi ja joka antaisi mahdollisuuden suoraan toimintaan ja spontaaniuteen. Hänellä oli tuohon aikaan kolme alle 7-vuotiasta poikaa, joten sisustamiselle ei liiemmälti ollut aikaa. Hän halusi nopeita muutoksia – maalaa aamulla, vahaa sitten ja laita iltapäivällä paikalleen. Ja sen lisäksi hän halusi luoda maalin, jolla voisi maalta suurin piirtein mitä tahansa – vanhaa ja uutta puuta, metallia, muovia, sementtiä, tiiliä ja niin edelleen. Ja tämä kaikki ilman pohjamaalausta tai hiontaa ja ilman muita esivalmisteluja. Hän halusi myös värien olevan keskenään sekoitettavissa ilman että niistä tulee sammuneita tai likaisia – itse asiassa hänen tapansa tehdä värejä ei ole ollenkaan sama kuin muilla maalivalmistajilla. Hän nimitti maalinsa Chalk Paintiksi sen kauniin samettisen mattapinnan vuoksi." 
-kopsattu Annie Sloan Suomi- sivulta

kaksi kerrosta maalia + vaha 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti